Grand Canyon mielessäni

 

 

Grand Canyon mielessäni

Leikkasin kahden millimetrin paksuista konepahvia mattoveitsellä saadakseni kaksi samankokoista palaa. Apunani oli painava metallinen viivoitin. Ensimmäinen viilto kaipasi tuekseen vankkaa viivoitinta. Useamman viillon jälkeen mattoveistä saattoi jo käyttää vapaalla kädellä. 

Olin malttamaton. Luulin käteni olevan niin vakaa, että heti toinen viilto onnistuisi menemään vapaalla kädellä suoraan. Veitsi lipsahti kuitenkin radaltaan ja loi ensimmäisen viillon viereen toisen uurteen, joka oli aivan yhtä syvä. Nyt olisi vaikeampi leikata suoraan. 

Tapahtuma muistutti minua tilanteestani. Olen ammatillisesti uuden äärellä ja kaipaan uusia ajattelutapoja vanhojen tilalle. On opittava uskomaan itseensä syvemmällä tasolla kuin ennen. On luotettava omiin kykyihinsä. On uskallettava ottaa samoja askelia joissa on aiemmin epäonnistunut. Kaiken tämän tueksi tarvitsen uusia ajatuksia ja uskomuksia. Niiden uurtaminen aivoihini tuntuu olevan verrattavissa Grand Canyonin muodostumiseen. Minulla vaan ei ole miljoonia vuosia aikaa. 

                                               Totta ja tarua

Uuden äärellä nousee monenlaisia tunteita pintaan. Menneiden kokemusten perusteella saattaa pelätä epäonnistumista, huonoksi osoittautumista, pettymystä, naurunalaiseksi joutumista ja vaikka mitä. Mielikuvitus antaa kyllä materiaalia, jos oman elämän tositapahtumat tuppaavat loppumaan kesken. 

Grand Canyon on muodostunut Coloradojoen ja sen sivujokien uurtamana pitkien aikojen kuluessa ja sen syvyys on parhaimmillaan lähes kaksi kilometriä. Minun ajatusteni ei tarvitse ihan niin syvällä virrata löytääkseen uuden uomansa. Parikin milliä riittää, että ajatus ei harhaannu vanhalle valheelliselle polulle. 

Valheellisella polulla tarkoitan pelkoja joilla ei ole perusteita. Ne ovat tilanteita ja asioita joita ei ole koskaan tapahtunut. Mutta voisi tapahtua. Toiset hankalat tunteet kumpuavat todellisista tapahtumista, jotka värittävät tätäkin päivää. Pelkään toistavani virheitäni. 

Uuden äärellä on hyvä tehdä todellisuus tarkastus. Ovatko ajatukset joita päässäni pyörii ajatuksia joita todella haluan pyöritellä? Ovatko ne totta? Miksi vahvistaisin sellaista ajatuksen polkua, mikä ei palvele minua enää? 

Kuokka, kirves, harava...

Ajatusteni uurteissa riittää työmaata. Jokainen ajatus jolle sallin pääsyn mieleeni luo omaa uomaansa. Jatkuva itsensä epäily ja negatiivinen sisäinen puhe syventää samankaltaisten ajatusten väylää päässäni. Mitä syvemmäksi väylän päästän, sitä vaikeampi siltä on poiketa. Mutta ei mahdotonta. 

Sanotaan, että kun tulee tietoiseksi epätoivotusta ajatuksesta, kannattaa siltä heti katkoa siivet. Jos ajatus juontaa juurensa syvälle menneisyyteen, tarvitaan jo järeämpiä aseita apuun. Aivan kuten konepahvia leikatessani käytin heiveröisen viivan vetämisen tukena vankkaa ja raskasta metalliviivoitinta, voi vanhojen ajatusten käsittelyssä toimia samoin. 

Kuvitteellisella kuokalla nostetaan ei-toivottu ajatus tietoisuuden pinnalle. Kirveellä katkotaan sen juuret ja haravalla valmistellaan aivojen maaperä vastaanottamaan toivotumpaa materiaalia. Apuvälineistä ei kannata luopua kenties koskaan, sillä vanhoilla syvässä virtaavilla ajatuksilla ja uskomuksilla on tapana pulpahtaa jostain lähteestä yllättäen esiin. Silloin vaaditaan uutta käsittelyä.

ja höyhen

Vuosien aikana olen oppinut nauttimaan aivojeni perkaamisen prosessista. Vaikeimmat olotilat ovat johtuneet usein juuri siitä, kun ei ole pysähtynyt kuokkimaan, pilkkomaan ja siistimään mieltänsä.  

Kun tunnistan olossani pahoinvointia, otan useimmiten kynän käteen. Tartun siihen pieneen olotilaan ja  alan kaivamaan syytä ja sen juuria. Aloitan yhdestä pienestä ajatuksen sivupurosta ja annan mieleni tuottaa lisää huomioita ja havaintoja sisäisestä maailmastani. Kenties aistini ovat herättäneet jonkin vanhan pelon henkiin tai jokin mielikuvituksen tuottama ajatus on saanut minut pois tolaltani. 

Kirjoitan ja kuokin kunnes pääsen sellaisen asian ytimeen, että pato ryöpsähtää päässäni auki. Sen huomaa kun iskee kultasuoneen. Sitten vain tarkastelua ja kirves käteen. Kirveellä leikkaaminen voi tarkoittaa monia eri asioita. Se voi tarkoittaa, että on otettava vaikea asia esille läheisen ihmisen kanssa. Se voi tarkoittaa sen vaikean puhelun soittamista tai vaikean asian radikaalia hyväksymistä. 

Toisinaan juurta saa iskeä monta kertaa ennen kuin se antaa myöten ja katkeaa. Jos kyse on traumasta, kannattaa kirves jättää väliin. Silloin tarvitaan haravaa ja höyhentä. On oltava itselleen armollinen raastavien asioiden äärellä. 

Menneisyyden asioita tulee kohdella hellävaroen ja kunnioittaen. Prosessi vaatii aikaa ja vain sinä tiedät mikä on riittävän pitkä aika. Tässä tarvitaan höyhentä. Niin hennoin ottein asiaa tulee käsitellä. Jälleen muistutan metallisesta viivottimestani. Se voi edustaa toista ihmistäkin, joka auttaa ja on tukena trauman käsittelyssä. 

Mielesi Grand Canyon

Mitä sinun mielessäsi virtaa? Minkälaisia tunteita ajatuksesi synnyttävät? Positiivisia, negatiivisia, ahdistavia vai neutraaleja? Onko mielesi turta, kuin mikään ei liikkuisi mihinkään? Kaikki tunteet ovat arvokkaita viittoja sisäisen tilamme tulkinnassa. Jos haluat uusia tai päivittää ajatuksiasi, ota pieniä hetkiä itsellesi. Voit kohdata sisäisen kanjonisi esimerkiksi:

• Kirjoittamalla tunnepäiväkirjaa (miltä minusta tuntuu juuri nyt)
• Kirjaamalla tämän hetken suosikkilaulusi ja pohtimalla sen sanoja (miksi laulu osuu ja uppoaa?)
• Luonnossa samoilemalla 
• Hiljaisuudessa istumalla
• Tekemällä jotain käsilläsi, jotta mielesi tyyntyy ja saat tunteistasi kiinni

Etsi oma tapasi hiljentää mielen kiivas pölinä ja kuuntele toistuvia ajatuksiasi. Käytä sitten ehdotettuja työkaluja tai keksi itsellesi paremmin sopivat välineet. Grand Canyon odottaa koko komeudessaan ja syvyydessään. Sinä olet maailman ihme ja ansaitset virrata vapaasti ja vaivattomasti. Onnea matkaan!

Kanjonin uumenista terveisin,

Melina

"Haluan olla kuin vesi. Haluan lipua sormien lävitse, mutta kannatella laivaa." 

~Michelle Williams ~